Aika ajoin autokantojen hallinnoinnissa ja yritysautomarkkinoilla on herättänyt keskustelua se, voiko työsuhdeautoihin liittyvistä hallinnointipalkkioista vähentää arvonlisäveron osuuden. Omilla verotapauksillaan myös LeasePlan on tutkinut verottajan kanssa mahdollisuutta saada hallinnointipalkkiot vähennyskelpoisuuden piiriin, siinä onnistumatta.
Nyt korkein hallinto-oikeus, KHO, on antanut päätöksensä autokantojen hallinnointiin liittyvien hallinnointipalkkioiden alv-vähennyskelpoisuudesta.
KHO:n päätöksen mukaan veloitettujen hallinnointipalkkioiden alv-vähennyskelpoisuutta työsuhdeautojen osalta ei ole. Ei siinäkään tapauksessa, että ne veloitettaisiin esim. täysin erillisenä konsulttipalkkionaan.
LeasePlanin näkökannan mukaan nyt annettu päätös yhdenmukaistaa toiminnan pelisääntöjä markkinoilla. " Osaltaan KHO:n päätös vahvistaa LeasePlanin jo entuudestaan käyttämää toimintatapaa. Emme ole lähteneet konsultoinnissamme siitä, että siirtäisimme veroriskejä asiakkaidemme harteille " toteaa kaupallinen johtaja Pentti Oksanen.
Kokonaisuudessaan KHO:n antama päätös on nähtävillä osoitteessa: http://www.kho.fi/paatokset/50584.htm